Porvoon tuomiokirkko

Porvoon tuomiokirkko lämpenee Naturet-maalämpönesteiden avulla

31.12.2020

Porvoon tuomiokirkkoon tehtiin syksyllä 2018 mittava maalämpöinvestointi. Talman Energiaporaus suoritti kohteen poraukset, ja valitsi putkistoihin kiertäväksi nesteeksi Altian Naturet-maalämpönesteen. Talman Energiaporaus ja Altia ovat tehneet hedelmällistä yhteistyötä pian 10 vuoden ajan.

Kuvassa näkyvä, 1200–1300 luvun vaihteessa rakennettu ja nykyisen muotonsa 1400-luvulla saanut Porvoon tuomiokirkko on kokenut vuosisatojen saatossa monenlaisia myllerryksiä. Se on kärsinyt esimerkiksi jatkosodan pommituksista sekä useista tuhopoltoista, joista tuorein tapaus sattui vuonna 2006. Kirkon kunnosta on kuitenkin aina pidetty hyvää huolta. Rakennukseen on tehty perusteellisia kunnostuksia ja korjauksia useaan otteeseen – viimeisin niistä tänä vuonna.

Naturet-tuotteet valmistetaan Altian Rajamäen tehtaalla

Tänä syksynä Porvoon tuomiokirkkoon tehtiin mittava lämmitysjärjestelmän remontti: aiemmin öljyllä lämmitetty kirkko saa jatkossa lämmitysenergiansa maalämmöstä. Talman Energiaporaus on porannut kirkon pihamaan alla olevaan peruskallioon kahdeksan 340-metristä kaivoa, joihin on sijoitettu putkistot. Putkistoissa kiertävä neste lämpenee ympäröivän maan lämmöstä, ja kuljettaa nesteeseen sitoutuneen lämpöenergian ylös kirkon hyödynnettäväksi.

Kirkko käyttää maalämmön sitomaa energiaa kirkkorakennusten lämmittämiseen vesikiertoisen lattialämmityksen ja pattereiden avulla sekä käyttöveden lämmittämiseen. Putkistoissa virtaava neste on Altia Industrialin Naturet-maalämpönestettä. Naturet-tuotteet ovat maalämpöjärjestelmien lämmönsiirtoon ja jäähdytysjärjestelmiin tarkoitettuja etanolipohjaisia nesteitä, jotka valmistetaan Altian Teknisen Etanolin tehtaalla Rajamäellä.

Osa Naturet-tuotteiden etanoliraaka-aineesta tulee Altian Koskenkorvan tehtaalta, jossa kotimaisesta ohrasta valmistetaan juomalaatuisen viljaviinan ohella myös teknistä etanolilaatua teollisuuden tarpeisiin.

Naturet-tuotteiden etuina laatu, kotimainen työ ja toimitusvarmuus

Altia on valmistanut ja kehittänyt Naturet-tuotteita jo yli 25 vuotta, ja yritys on sinä aikana vakiinnuttanut asemansa Suomen markkinajohtajana etanolipitoisissa lämmönsiirtonesteissä. Naturet-tuotteiden kysyntä on vuosien varrella kasvanut sitä mukaa, kun maalämpö ja ilmalämpöpumput ovat yleistyneet energiamuotona. Suurimpana asiakasryhmänä ovat porarit – Talman Energiaporaus mukaan lukien.

Talman Energiaporaus juhlii ensi vuonna 10-vuotista taivaltaan. Yritys on käyttänyt koko olemassaolonsa aikana vain Altian Naturet-tuotteita. Yrittäjä Kaisa Eskelinin mukaan yhteistyö Altian kanssa on sujunut erinomaisesti. ”Naturet-tuotteissa arvostamme ennen kaikkea sitä, että ne ovat laadukkaita ja valmistettu Suomessa. Kotimaisuuden ohella toimitusvarmuus on meille tärkeää, sillä asennukset keskeytyvät välittömästi, jos emme saa tuotteita sovittuna ajankohtana. Naturet-tuotteiden kohdalla tiedämme, että nesteet tulevat aina ajallaan”, hän kertoo.

Tässä järjestelmässä virtaa Naturet-maalämpöneste

Pohjavesialueella sijaitsevalle kirkolle käytettiin GeoSafe-tuotteita

Altian Naturet-tuotteita on saatavilla etanolipitoisuudeltaan kolmessa eri vahvuusluokassa. Etanoli tulee denaturoida eli tehdä nautittavaksi kelpaamattomaksi lain määräämin tavoin. Denaturoidun etanolin lisäksi tuotteet sisältävät vettä ja korroosioinhibiittiseoksen. ”Tuoteperheeseen kuuluu myös vaihtoehtoisia GeoSafe-tuotteita, joista korroosioinhibiitti puuttuu, ja ne soveltuvat näin ollen myös tärkeille pohjavesialueille. Porvoon Tuomiokirkko sijaitsee hyvin lähellä vedenhankinnalle tärkeää pohjavesialuetta, joten kohteeseen valikoitui GeoSafe-maalämpönesteet”, Altian Naturet-tuotteiden myyntipäällikkö Katja Raatikainen kertoo. Porvoon tuomiokirkko ei ollut porauskohteena kaikkein helpoimmasta päästä. Pohjavesialueen läheisyyden lisäksi alueen ahtaus ja sijainti keskellä vanhaa kaupunkia sekä projektin ajoittuminen osittain turistisesonkiin edellyttivät huolellista ennakkosuunnittelua.

Maalämpöinvestoinnista ympäristö -ja taloushyötyjä

Maalämpöön siirtymisen suunnittelu aloitettiin noin kaksi vuotta sitten, ja syyskuun alussa alkoivat käytännön työt. Projekti sujui mallikkaasti ja työt saatiin valmiiksi aikataulussa, joulukuun puolessavälissä. Maalämpöinvestointi maksoi kirkolle 340 000 euroa, ja sen takaisinmaksuajaksi on laskettu 10 vuotta. Ennen investointia kirkolla kului vuosittain 30 000 litraa öljyä lämmitykseen. Motivaationa investointiin olivat sekä ympäristö että talous, Porvoon Seurakuntayhtymän toimitilainsinööri Timo Kraufvelin kertoo. ”Ympäristöarvot ovat kirkolle tärkeitä, ja vaihtaminen öljystä ympäristöystävälliseen maalämpöön on iso yksittäinen ympäristöteko. Samalla syntyy kustannussäästöjä, sillä vaikka investointi oli iso, se maksaa itsensä takaisin.”

Tuotteet
Toggle Nav